Jäljestys lähti käyntiin ihan mukavasti, pientä hapuilua jäljen molemmin puolin toki oli. Ensimmäisestä kulmasta Toffe sevisi hyvin, toisella kulmalla oli katko, ja sekin sitten ratkesi parilla rengastuksella. Ei siis käynyt niin kuin keväällä, kun helle ja tuuli sotkivat koiran pään... Kolmas osuus olikin sitten se siirtymä aukosta metsäisempään maastoon. Viimeisen kulman tienoilla Toffe vähän pyöri jäljen ympärillä, en edes ollut itse varma oliko kulma jo ollut vai vasta tulossa. Lopulta se pyörähti takaisin jäljen suuntaan. Katsoin kun se pysähtyi avoimella kohdalla jotain jäkälän/sammalen päällä haistelemaan, ja seuraavaksi näin kun se pomppasi siitä sivuun ja pariin otteeseen ravisteli päätään napakasti. Kun pääsin koiran lähelle, huomasin että maasa oli kiepillä kyy... Koiran reaktioista päättelin, että jonkinlaisen osuman se käärmeestä sai. Kysyin tuomarilta, että mitä tehdään, keskeytetäänkö koe tähän. Tuomari sanoi, että se on minun valinta, opas kertoi että suorin reitti jäljeltä pois on kulkea jälkeä pitkin tielle. Olimme siis ilmeisesti jo viimeisen kulman ohi. Aivot raksutti kovasti. Tajusin, etten kuitenkaan saa Toffea (34 kg) sieltä metsästä pois kannettua, ja kun koira selväsi oli jo jäljestystä jatkamassa, päätin että annetaan sen jatkaa jäljellä eteenpäin. Samalla päätin koko matkan seurata sen vointia ja päätä, jos tilanne muuttuisi huonoksi niin sitten pitäisi keksiä jotain muuta. Toffe jäljesti lopun jäljen onneksi suuremmin haahuilematta, ja niin päästiin melko vaivattomasti sorkalle. Siinä kohtaa Toffesta näki, että olo oli vähän huono, pikkuisen sitä yökkyytti. Jatkoimme välittömästi metsästä tielle ja siitä koira auton kyytiin. Mukana ollut ystäväni aloitti heti soittelun lähistön eläinlääkäreille, ja saimme paikallisen yksityisen eläinlääkärin lupautumaan ottamaan Toffen vastaan nesteytykseen. Siitä siis suoraan matka jatkui eläinlääkäriin, koepaikalle vaan ilmoitimme että emme enää sinne pysty tulemaan.

Eläinlääkärissä Toffe sai ensiapuna nestettä ihon alle, lisäksi varuilta kortisonipiikki. Toffe rauhoitettiin nesteytyksen ajaksi, joten aika tokkuirainen se oli illan kotosalla... Puremakohta löytyi vasemmalta puolelta ylähuulesta, siitä tuli kahdesta kohtaa verta vähäsen. Naama turposi jo kohtuullisesti, mutta onneksi se saatiin illalla juomaan ja pissalla käymään. Seuraavana päivänä Toffen naama turposi entisestään, ja sen puremapuolen silmä punoitti. Soitin kunnalliselle eläinlääkärille, ja saimme ohjeeksi hakeutua suonensisäiseen tiputukseen. Kyynmyrkyn lisäksi rauhoitusaine ja kortisoni oli kuormittanut koiran munuaisia, joten nestettä pitäisi saada runsaasti koiran toipumisen varmistamiseksi. Niinpä sitten ajelimme Toffen kanssa Äänekoskelle, siellä oltiin tiputuksessa muutama tunti. Toffella oli tulehdusarvot lähtenyt nousuun, joten sille määrättiin myös antibioottikuuri sekä mahansuojalääkkeet, koska kyynmyrkky usein aiheuttaa korvennusta ruuansulatuskanavassa. Munuaisarvot oli toistaiseksi kunnossa kaikeksi onneksi.

Vielä tiistaina Toffen pää oli kovasti turvoksissa, joten soitin uudestaan Äänekoskelle ja varuilta kutsuivat Toffen vielä pariksi tunniksi tiputukseen. Kipuja koiralla ei onneksi kovin paljoa tuntunut olevan, mutta kyllähän se tavallista vaisumpi oli, ei varmaan kovin hyvä olo ollut. Meidän piti myös pitää Toffe ja Late erillään toisistaan, ettei Late naskalihampaillaan roiku Toffen kipeässä poskessa. Muutama ensimmäinen päivä ulkoiltiin vain omassa pihassa, sen jälkeen laajennettiin ulkoilua muutaman sadan metrin mittaisiin pissalenkkeihin. Keskiviikkona turvotus lähti onneksi laskemaan, ja loppuviikosta Toffe näytti jo melko normaalilta, mitä nyt kaulaheltat oli normaalia muhkeammat...

Kaiken tämän hässäkän keskellä sain myös tietää, että Toffe sai jäljestyksestään tuloksen VOI1, pisteitä 40 ja se oli pm-kokeen 6. sijalla. Jotenkin käsittämätöntä, että saatiin tuo tulos vielä käärmeenpureman jälkeen. Hieman omaatuntoa tämä kolkutteli, mutta toisaalta koira olisi joka tapauksessa joutunut metsästä pois kävelemään, joten miksei se sitten olisi voinut samalla koetta jatkaa?!

1,5 viikkoa tapahtuneen jälkeen käytiin vielä kontrollikäynnillä Äänekoskella, munuaisarvot oli edelleen kunnossa, ja Toffe sai "terveen paperit". Olipahan kokemus, toivottavasti tällaista ei toista kertaa kohdalle osu!

Meitä varten oli katseltu pentueesta kaksi sopivan oloista urosta, ja näitten välillä sitten valinnan teimme. Minulla oli mukana teerensiipi, joka kyllä kumpaakin kiinnosti. Toinen pennuista oli meidän siellä käydessä hieman vaisumpi ja varautuneemman oloinen, toinen taas kirmaili iloisesti hampaat edellä kaikkien luo...Ilmeisesti kumpikin on muuten ollut hyvin reipas ja aktiivinen, mutta kun nyt on yhden kerran sattunut kohdalle sellainen pidättyväinen ja arka koira, niin vaisto sanoi että meille tulee pennuista se avoimempi ja reippaampi, olkoonkin että hammastelua olisi luvassa! Tällä valitsemallamme pojalla oli rinnassa muutama valkoinen karva, mutta niitä ei oikeastaan huomaa muuten kuin tarkkaan katsomalla, se ei siis tule olemaan mikään este esim. näyttelyitä ajatellen. Toffe oli mukana hakureissulla, ja saivat jo siellä pihalla pikaisesti toisiaan haistella. Ajattelimme, että on kiva kun saavat sitten jo automatkalla toistensa hajuun tutustua, vaikka Toffe matkustikin peräkontissa ja pentu minun sylissä etupenkillä. 

Kotimatka sujui ihan kivasti, pientä vinkumista välillä oli, mutta yhdellä pysähdyksellä ja evästauolla parin tunnin ajomatkasta selvittiin. Kotona pentu ja Toffe saivat sitten tehdä paremmin tuttavuutta, ja pentu asettui ihan mukavasti uuteen kotiinsa. Ensimmäinen yö oli aika hankala, mutta vähän kerrassaan yöt lähti sujumaan paremmin kun pentu tottui uuteen kotiinsa.

Kutsumanimeä meillä ei pennulle etukäteen ollut, vaan sovittiin että katsellaan jokunen päivä mille koira vaikuttaa ja nimi päätetään sitten. Virallinen nimi on Dacabe Nightless Night Brown Wonder. Nimilistaa tehtiin ja jokaisen perheenjäsenen näkemyksiä kyseltiin. Lopulta mieheni ehdotti Latea, ja se sopi pennulle mielestäni oikein hyvin. Niinpä siitä tuli Late. Tästä alkaa nyt sitten taas uusi vaihe meillä, kun Toffen lisäksi päästään touhuamaan tämän pikku riiviön kanssa!

Lyhyitten treenien perusteella vaikutti sille, että Toffe löytää veretyksen alun ja sorkanjäljen melko vaivattomasti. Myös katkot sujui, onhan niissä se sorkanhaju mikä Suomen katkokulmilla puuttuu. Suurin ongelma oli jäljen lopussa, kun kiinnitin sorkan hieman maanpintaa korkeammalle puuhun - Toffe meni ohi että heilahti! Samoin vähän jännitin laukauksensietotestiä, arvelin, että Toffe saattaa alkaa metsästämään ja lähtee siis hakutyöskentelynä etsimään lintua jostakin...

Koepäivät sattuivat hellejaksolle, mutta onneksi tuomari otti tämän huomioon ja koe aloitettiin heti aamulla. Koemaaasto oli meikäläisittäin melko väljää, helppokulkuista ja kuivaa mäntytaimikkoa, välillä käytiin vähän kosteammassakin kohdassa. Jälki lähti heti hiekkatien vierestä, siitä minulle osoitettiin hakualue, josta Toffen tuli siis itsenäisesti jäljen alku löytää. Ei mennyt kuin hetki, niin huomasin että Toffe sai jostain jäljestä kiinni, ja lähti määrätietoisesti etenemään sitä haistellen. Tuomari oli edellisenä päivänä jälkeä tehdessään nähnyt poron jäljen alun tuntumassa, joten luonnollisesti vähän pelkäsin, että jos Toffe lähtikin sen jälkiä seuraamaan... Mutta ei auttanut kuin luottaa koiraan ja mennä perässä. Ehkä noin 100 m kuljettuamme huomasin sinisen pyykkipojan puussa, ja silloin huokaisin - arvasin että oikealla jäljellä ollaan! Koira jäljesti ihan mukavalla tavalla, eikä suorilla olleet katkot aiheuttaneet mitään vaikeuksia. Siellä täällä matkan varrella näin pyykkipoikia ja kreppejä, oli helpottavaa tietää että koira pysyy hyvin jäljellä. Kulmalla ollut katko/paluujälki oli hieman hankalampi, siellä oli myös tuoreita riistan jälkiä maassa, ja hetken aikaa Toffe niitäkin tutkaili. Kehotin sitä kerran, pari, ja sainkin sen palaamaan koejälkeä seuraamaan. Tämän jälkeen oli vielä yksi kulma, ja sen jälkeen tuomari näytti minulle merkityn kohdan, jossa koira piti pysäyttää laukauksensietotestiin. Tuomari ampui starttipistoolilla, ja kun hänellä hetken kesti saada ase toimimaan, ehti Toffe vähän jo pitkästyä ja istahti odottelemaan. Laukauksesta se ei välittänyt yhtään, otti sen rauhallisemmin kuin uskoinkaan. Tuomarin annettua luvan kehotin sitä "jälki"-komennolla, ja hienosti se jatkoi työtään! Eikä mennyt kuin hetki, niin sorkanpuolikas tuli vastaan maassa, joskin pieneen mäntyyn sidottuna. Sekä Toffe että minä olimme iloisia kaadon löytämisestä!

Tässä kuvassa näkyy jäljen "alkuruudun" maisemat, tästä koiran piti itse aloitus etsiä.

Rauhassa käveltiin tuomarin kanssa takaisin autoille, Toffe sai kantaa sorkanpuolikkaan koko matkan. Sen jälkeen tuomari aloitti arvostelun kirjoittamisen, ja minä jännäsin lopputulosta... Onneksi jäljestys oli tuomarin mielestä hyvää työtä, ja Toffe sai 1-tuloksen ja valioitui siis myös Ruotsin jälkivalioksi! Tuomarin sanallinen arvostelu meni näin: A dog that quickly finds the track. He handles all angles and blood stays very well. On route 4 there is fresh wild tracks that he investigates and then continues to track. A nice dog and handler who does a very good job today. He is now Swedish champion! Eli vapaasti suomennettuna jotenkin näin: Koira joka nopeasti löytää jäljen. Se selvittää kaikki kulmat ja veretyksen katkot erittäin hyvin. Osuudella 4 on tuoreita riistan jälkiä, jotka se tutkii ja sitten jatkaa jäljestämistä. Mukava koira ja ohjaaja, joka tekee tänään hyvän työn. Koira on nyt Ruotsin (jäljestämis)valio!

Olipa upea tunne saada 1-tulos heti ensimmäisellä yrittämällä, toista koepäivää ei siis tarvittu lainkaan, vaan saatoimme nautiskella lomasta muuten.

Ruusuke saatiin jälkeenpäin kotiin, kun Toffen ihana kasvattaja sen meille tilasi!

Keskiviikkoona lähdimme Ruotsista takaisin Suomen puolelle, yövyimme yhden yön vielä Pellossa. Torstaina aamupäivällä lähdimme ajamaan kohti Ylläksen seutua, jossa Toffen pennut olivat. Muutama tunti vierähti pentuja ihmetellen ja Erjan kanssa rupatellen - pennut olivat ensimmäistä kertaa ulkoilemassa pienessä aitauksessa. Pennut näyttivät hyvälle, mutta kuten arvelinkin, ei niistä vielä mitään luonne-eroja pystynyt havaitsemaan. Mutta oli hienoa nähdä pennut ja Mocca, se kruunasi tuon muutenkin hyvin sujuneen reissun. Iltapäpivä ja ilta ajeltiinkin sitten kotia kohti, matkaa taisi kertyä noin 600-700 km.

Nyt olikin sitten jo melko lailla selvää, että näistä kuudesta elossa syntyneestä uroksesta joku voisi tulla meille. Seuraava odotuksen ja jännityksen paikka olikin siinä, minkä oloisia pennuista tulee ja mikä niistä meille valikoituu! Päätin yhdistää Ruotsin mejä-kokeen ja pentujen luona käynnin, kun vaikutti sille että koereissu ajoittuisi siten, että pennut olisivat noin 4 viikon ikäisiä. Ja kun ylimääräistä matkaa ei tullut kuin muutama sata kilometriä. Tiesin, että siinä vaiheessa pennuista ei vielä isoja eroja näkisi, ja niinpä annoinkin kasvattaja-Erjalle sitten kriteerejä, joilla voisi meille sopivaa pentua joukosta valikoida... Kuvassa Mocca ja pennut pian synnytyksen jälkeen, kuvan on ottanut Erja Bäckman (Dacabe-kennel).

Aiemmin keväällä muistelin, että yhdellä voittajaluokan jäljellä oli joku isohko oja, ja sitä käytiin sitten hyvissäa ajoin ennen koetta katsomassa, voiko kyseistä jälkeä kokeeseen ottaa. Yritin muistella oikean paikan, ja ojan vartta käveltiin pitkän matkaa. Todettiin, että oja ei ole liian leveä, eikä vettäkään ollut mitenkään paljoa, eli ylityspaikkoja kyllä löytyy helposti. No, koepäivänä kävi ilmi, että muistin ojan väärältä jäljeltä, eli tuo tarkastamamme ei ollutkaan se ongelmallinen, vaan se löytyikin sitten toiselta jäljeltä, jossa Toffe sai olla jäljestämässä!

Jäljestys alkoi taas mukavasti. Toffella on nykyisin ollut tapana mutustella ja nuolla alkumakaukset kaikella hartaudella, ja niin se teki tälläkin kertaa. Aikansa evästettyään se lähti jäljestämään, minä yritin jarrutella vauhtia sopivaksi. Edettiin ihan mukavasti jäljen tuntumassa ensimmäiselle kulmalle, jolla oli katko. Katkon Toffe selvitti hienosti rengastamalla parilla kierroksella. Tosin siinä välissä se ehti syödä maasta jotain, olisiko ollut hirvenpapanoita... Mutta jatkoi hommia kun makupalat oli napsittu suuhun. Toisella osuudella tuli vastaan kosteampaa maastoa, ja siellä oli sitten se leveä oja. Koira haki hieman jäljen sivusta ylityskohdan, minäkin pääsin hyppäämällä juuri toiselle puolelle. Hieman Toffe joutui jäljen jatkoa tässä vaiheessa etsimään, kun jäljen sivuun ylitystä tehdessä joutui. Mutta kohtuu kivasti jälki löytyi, ja matka jatkui melko vauhdikkaasti ja kovalla innolla. Muut kulmat Toffe selvitti pienillä tarkastuksilla. Makauksista merkkasi puolet, muut mentiin taas merkkaamatta yli tai metrin verran sivusta. Kaiken kaikkiaan taas hieno jäljestys, ja maasto oli tuota yhtä isoa ojaa lukuunottamatta oikein mukavaa ja vaihtelevaa.

Tuomarina meillä oli Arto Kylmälä, tässä koearvostelu ja pisteet:

Jäljestämishalukkuus: 6/6

Jäljestämisvarmuus: 11/12

Työskentelyn etenevyys: 10/10

Lähdön, kulman, makauksien ja katkon selvittämiskyky sekä tiedottaminen / kaadolla haukkuminen: 10/14

Käyttäytyminen kaadolla: 3/3

Yleisvaikutelma: 5/5

Yhteispisteet 45 ja tulos VOI1.

"'Toffe syö alkumakuun ja ohjataan jäljelle. Jälkityöskentely tapahtuu maa- ja ilmavainua yhdistellen. Kaikilla osuuksilla hyvin lyhyitä sivupistoja, joista ei ole käytännössä mitään haittaa etenemiselle. Koko ajan edetään jäljen päällä tai tuntumassa. Vain leveä oja teettää laajemman varmistuksen. Katkokulma kahdella laajemmalla rengastuksella, muut pienellä varmistuksella. Makuista ensimmäisen ohittaa, toisen merkkaa hyvin pysähtyen, kolmannen ylittää ja viimeisen merkkaa nopeasti pysähtyen ja nuuhkaisten. Kaadolle suoraan ja ylpeänä esittelemään sorkkaa perässähiihtäjille. Muuten loistavan suorituksen pisteitä alentaa kaksi merkkaamatta jäänyttä makausta."

Tässä kuvassa näkyy hyvin tuo katkokulman rengastaminen...

Jäljestys alkoi ihan mukavasti, hieman koira siksakkasi jäljen päällä, mutta eteni kuitenkin sujuvasti. Ensimmäisten osuuksien makaukset mentiin yli vain kevyellä nuuhkaisulla. Ensimmäisen kulman Toffe selvitti helposti, mutta toisella kulmalla tuli vastaan isoja haasteita. Tämä kulma oli käytännössä kokonaan mäen päällä aukossa, vain pieni metsätupas oli siinä kulman tienoilla. Toffe lähti rengastamaan kulmaa laajoilla kaarroksilla, ja helteisessä ja melko tuulisessa säässä näki, miten kovasti se joutui töitä tekemään. Totesinkin vaivihkaa tuomarille, että taitaa olla katkokulma, kun toista kierrosta kulmalla pyörittiin...  Aikansa pyörittyään Toffe alkoi selvästi uuvahtaa, ja jouduin sitä kehottamaan. Se jopa istahti mättäälle puuskuttelemaan, ja mietin että tähänkö se sitten matka päättyy. Pari kehotusta vielä, ja koira päätti sitten jatkaa työskentelyä. Hetken haettuaan se vihdoin löysi veretyksen alun, ja matka jatkui.

Mutta vain hetken. Vielä samaisella hakkuuaukolla, ennen makausta, se lähti ilmavainun viemänä jäljen sivuun, eikä saanut enää jäljestä kiinni vaikka kaartoikin takaisin jäljen suuntaan. Tässä vaiheessa tuomari kutsui meidät jäljelle, ja siirryttiin makauksen kohdalle ja siitä taas uuteen alkuun. Pian tämän jälkeen jälki siirtyi metsäisempiin maisemiin, ja Toffekin sai taas paremmin juonesta kiinni. Seuraava kulma selvitettiin helponoloisesti. Aika laiskasti se alkuun jolkotteli, pitkän matkaa kuljettiin vanhaa koneuraa pitkin ja naureskelin mielessäni, että Toffe on kuin sunnuntaikävelyllä. Samalla mietin, että jos jälki lähtee uralta sivuun, niin miten koiran käy? Vähän ajan päästä näin merkin hieman uran sivussa, eli jälki lähti siinä kohtaa kaartamaan pois uralta. Kuinka ollakaan, Toffe nosti kuonoa ilmaan ja hienosti siirtyi jäljenmukaisesti pois uralta. Se siis edelleen työskenteli, vaikka päällepäin näyttikin ihan huvikävelylle! Niin vain päästiin sorkalle asti, olin onnellinen että helteestä ja tuulesta huolimatta koira jaksoi tehdä työnsä loppuun asti. Viimeinen makaus kyllä ohitettiin, mutta se tuntui pienelle puutteelle tässä vaiheessa...

Tässä päivän koearvostelu ja pisteet, tuomarina tällä kertaa Leena Kähkönen.

Jäljestämishalukkuus: 4/6

Jäljestämisvarmuus: 8/12

Työskentelyn etenevyys: 6/10

Lähdön, kulman, makauksien ja katkon selvittämiskyky sekä tiedottaminen / kaadolla haukkuminen: 8/14

Käyttäytyminen kaadolla: 3/3

Yleisvaikutelma: 3/5

Yhteispisteet 32 ja tulos VOI2.

"'Koiraa kehoittaen lähtömakauksella ja aaltoilevaan reipasvauhtiseen jälkityöhön käyttäen maa- ja ilmavainua. 1. ja 2. osuus hyvin jäljen päällä tai tuntumassa. Molemmat makaukset osoitetaan nopaten. 1. normikulma vaivatta. 2. osuuden lopussa katko sijaitsee aukon reunassa ja kera tuulen, sekä paahteisen auringon on se todella haasteellinen koiralle. Hengähdystauon pidettyään koira löytää veretyksen alkuun, mutta poistuu pian jäljeltä hukkaan asti. 3. makaukselta uutta puhtia ja nyt homma kulkee. 3. kulma hyvin rengastaen, mutta viimeinen makaus yli. Kaato on todellinen palkkio ja se osoitetaan. Hyvää jäljestystyötä osoittanut koira, jolle tuuli ja helteinen sää teki haasteelliseksi tehtävän."

Tämä oli muuten samalla Toffen 7-vuotissyntymäpäivä, ihmisen iässä se on siis nyt viisikymppinen!

Tässä koearvostelu ja pisteet, tuomarina Tuula Svan.

Jäljestämishalukkuus: 6/6

Jäljestämisvarmuus: 10/12

Työskentelyn etenevyys: 10/10

Lähdön, kulman, makauksien ja katkon selvittämiskyky sekä tiedottaminen / kaadolla haukkuminen: 10/14

Käyttäytyminen kaadolla: 3/3

Yleisvaikutelma: 5/5

Yhteispisteet 44 ja tulos VOI1.

"'Alkumakaus tutkitaan ja syödään ja sitten koira ohjataan jäljelle. Ohjaaja uusii alun koska koira kulkee haahuillen eikä keskity jäljestämiseen ensimmäisellä kerralla. Jäljestys on pääosin maavainuista ja sopivavauhtista. Ensimmäisellä ja toisella osuudella muutama lyhyt tarkastus jäljen sivuun, muuten jälkitarkasti. Ensimmäinen kulma, jolla katko yhdellä laajalla kaarroksella veretyksen alkuun. Toinen kulma pienellä suunnan tarkastuksella ja kolmas kulma tarkasti. Makauksista 1. ja 3. ohitetaan, 2. osoitetaan hyvin ja 4. nopeasti nuuhkaisten. Kaadolle suoraan, joka kiinnosti. Hyvä itsenäinen suoritus, jota ei sotkenut edes viimeisen osuuden jäljen vierestä lentoon lähtevä pyypoikue."

Keväällä sain iloiseksi yllätyksekseni puhelun eräältä kasvattajalta, joka etsi varaurosta nartulleen alkaviin juoksuihin. Molemmin puolin näkemykset ja toiveet tuntui kohtaavan, ja niinhän siinä lopulta kävi, että vapun alla Toffe pääsi ensimmäisille oikeille treffeille! Astutus onnistui mukavasti, vaikka Toffe olikin siis ensimmäistä kertaa asialla - sekä omistaja myös. Onneksi narttu ja omistajansa eivät olleet ensikertalaisia, joten apua ja ohjeita löytyi tilanteeseen sitä kautta. Koska ajankohta vaikutti oikealta ja koirat olivat kiinni toisissaan riittävän kauan, ei uutta yritystä tarvittu. Kevät menikin sitten omalta osaltani kovasti jännittäessä, tuleeko pentuja ja jos, niin montako ja mille ne vaikuttavat. Narttu on sekalinjainen, siinä on reilusti yli puolet käyttölinjaa. Kuitenkin ulkonäöltään se menisi myös näyttelylinjaisesta, vaikkei ihan raskaimmasta päästä olekaan. Varsin mielenkiintoinen yhdistelmä omasta mielestäni!

Perheuutisia odotellessa lähti myös mejä-kausi käyntiin, sen suhteen olikin tänä vuonna jotenkin rento fiilis, kun ei ollut sellaisia "tulospaineita" niin kuin edellisenä vuonna...

Kanalintumetsällä käytiin muutaman kerran, siellä Toffekin pääsi lintuja etsimään ja jonkun noutamaankin. Siitä hommasta Toffe tykkää, sillä on vahva vietti kanalintuihin. Pari siipeä otettiin jemman ja kuivattiin, niitten kanssa nyt sitten hissukseen kokeillaan saadaanko noutojen palautuksia yhtään parannettua. Ensin siipi kiinni damiin ja sen palautuksia, siirrytään sitten riistaan kun tämä homma toimii (tai toimiihan se jo, mutta haetaan sille vahvistusta).

Keväällä Toffe antoi oman näytteensä Hannes Lohen tutkimusryhmän aineenvaihduntatutkimukseen, siitä saatiin nyt syksyllä Toffen omat tulokset tietoon. Kaikki oli kunnossa rasva-, proteiini- ja hiilihydraattiaineenvaihdunnan osalta. Mukava tieto sekin!

Muuten on siis vaan eletty kotielämää, ulkoiltu hihnalenkeillä ja metsässä vapaana. Katsotaan, mitä vuosi 2019 tuokaan meille tullessaan! Tässä vielä kuvia tältä syksyltä. Näköjään muuten kuvaan Toffea useimmiten sen vasemmalta puolelta...

Toffe pääsi jäljelle jo hyvissä ajoin aamupäivällä. Jäljen maasto oli todella mukavaa, pääosin rehevää, isoa metsää, ei mitään taimikkoa tai pusikkoa jossa olisi pyöritty. Yksi pieni hakattu kohta matkalla oli, mutta sitä kuljettiin vain jokunen kymmenen metriä. Toffen jäljestys alkoi hyvin, se maisteli alkumakauksen huolella, ja siitä tarkasti jälkeä pitkin eteenpäin. Ensimmäinen makaus merkattiin myös kelvollisesti nuuhkimalla ja nuolaisemalla. Ensimmäinen kulma melko tarkasti ja siitä eteenpäin ihan kuten ensimmäinenkin osuus. Toffe eteni innokkaasti, ja yritin jarrutella sitä ja malttaa mieleni, vaikka jäljestys etenikin hyvin. Toisella kulmalla oli katko, sen Toffe selvitti aika helponoloisesti pienellä rengastuksella. Matka jatkui vielä siitäkin tarkanoloisesti, kertaakaan Toffe ei poistunut liinanmittaa kauemmaksi jäljestä, joku yksittäinen tarkastuspisto sivuun koko jäljen aikana taisi tulla.

Tässä vaiheessa koiran pahin vauhi oli jo laantunut, en enää tuntenut sellaista vetoa liinan päässä kuin aluksi, joten en kokenut tarpeelliseksi enää jarrutella niin kovasti. Ja ehkä oma into "maaliin pääsystä" kasvoi, kun koira teki niin hyvää ja tarkkaa työtä. Se ilmeisesti kostautui, sillä kolmannella osuudella Toffe teki jäljen päällä pientä aaltoilua ja siksi ohitti kolmannen makauksen hiuksenhienosti, ehkä metrillä, parilla. Muuten jäljestys kyllä jatkui hyvänä, vieläkään ei kauemmaksi harhailtu. Viimeinen kulma taas ilman suurempia ongelmia ja päästiin loppusuoralle, joka lopuksi nousi melko pitkän mäen päälle - siinä vaiheessa tuli tuskan hiki jo ohjaajallekin, sillä vaikka viimeinen makaus merkattiin taas kelvollisesti, niin mieleen tuli pelko, että jos ihan loppumatkasta tuleekin sitten hukka, niin kuin pari kertaa aiemmin on käynyt... Vaan niin sieltä yllättäen tultiin sorkalle, jota Toffe pysähtyi nuuhkimaan ja lopulta sen noutikin. Helpotus ja huokaus, jäljestys oli siis hukaton ja sen verran tarkkaa ja hyvin merkattua, että uskalsin toivoa kauden tavoitteen eli kolmannen ykkösen vihdoin osuvan kohdalle!

Ja niinhän siinä kävi, pistein 47/50 Toffe sai kauden viimeisessä kokeessa tuloksen VOI1 ja saavutti siten jäljestämisvalion arvoon vaadittavat tulokset. Upea tunne, ja vielä toisen "oman" seuran eli Keski-Suomen noutajien kokeessa, missä oli paljon tuttuja harrastajia paikalla iloa jakamassa!

Tässä koeselostus ja pisteet, tuomarina tässä kokeessa meillä oli Mari Myllynen:

Jäljestämishalukkuus: 5/6

Jäljestämisvarmuus: 12/12

Työskentelyn etenevyys: 10/10

Lähdön, kulman, makauksien ja katkon selvittämiskyky sekä tiedottaminen / kaadolla haukkuminen: 12/14

Käyttäytyminen kaadolla: 3/3

Yleisvaikutelma: 5/5

Yhteispisteet 47 ja tulos VOI1.

"Koira syö alkumakauksen, josta ohjattuna reipasvauhtiseen maa- ja ilmavainuiseen jäljestykseen. 1. ja 2. osuus jarrutettuna jälkitarkkaa. 3. ja 4. osuus aaltoillen jäljen molemmin puolin jarrutuksen herpaantuessa. 1., 2. ja 4. makaus merkataan maistaen. 3. makaus hiuksenhienosti ohi. 1. kulma takakaarteella, 2. jolla katko veretyksen lopusta kaartaen uuden osuuden alkuun. 3. kulma taustatarkastuksella kaadolle suoraan ja se kiinnosti. Pisteisiin vaikuttaa ohitettu makaus. Erinomainen äänetön suoritus.”

Itse en tosiaan huomannut vauhdin kiihtymistä matkalla, mutta sekä tuomari että opas tuumasivat jäljestyksen jälkeen, että vauhti selvästi kiihtyi toisen osuuden ja katkokulman selvittämisen jälkeen. Aikaa koko jäljestykseen meni 20-23 minuuttia, en enää muista tarkkaan paljonko tuomari kellotti. Itsellä on tallennettuna reitille tuo 23 minuuttia, mutta siinä lienee alkumakauksen odottelu ja toisaalta sorkalla kiittelykin mukana. Eli olisihan vauhtia vara jarruttaa enemmänkin, täytyy ottaa tästä opiksi ja muistaa jatkossa jarruttaa ihan loppuun asti. Onneksi tästä ei isompaa vahinkoa tullut, tosin paljonkohan pisteet olisi ollut, jos sitä yhtä makausta ei olisi ohitettu vierestä...?

Valioitumisen myötä Toffe on saanut paljon muistamisia, on valioruusuketta, nimetty dami, kuksa. Paljon rapsutuksia ja onnitteluja. Meidän osalta harrastus ei todellakaan lopu tähän, jos vaan terveinä pysytään. Nyt voidaan jatkaa rennoin mielin, ilman mitään tulospaineita. Haaveissa on, josko vielä Ruotsin puolella käytäisiin joskus kokeilemassa vähän erilaista jälkeä, mutta aika näyttää toteutuuko se haave...