Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä


lauantai, 21. syyskuu 2019

Erikoinen piirinmestaruuskoe

Olin ilmoittanut Toffen Keski-Suomen Kennelpiirin mejän piirinmestaruuskokeeseen, kun sillä sattui olemaan kolme ihan kelvollista 1-tulosta saaliina. Keski-Suomessa mejän taso on korkealla, eikä meidän keskiarvolla 45,33 koepaikkaa ironnut, vaan jäimme ensimmäiselle varasijalle. Yllättäen pm-koetta edeltävänä iltana sain puhelun, että yhdellä kokeeseen valitulla koiralla oli juuri alkanut juoksut, ja Toffelle avautuikin näin ollen paikka piirinmestaruuskokeeseen äkkilähtönä, minun kannalta se oli ikään kuin valmisjälkikoe! Koe oli mukavasti naapurikunnassa puolen tunnin ajomatkan päässä. Aamulla startattiin hieman jännittynein mutta hyvillä mielin matkaan, seuraksi saatiin hyvä mejä-ystäväni. Arpaonni antoi Toffelle jäljen numero 5. Meillä oli siis reilusti aikaa odotella koepaikalla, kun ei ollut opastustakaan tehtävänä. Jäljet oli koodattu, ja sitten kun koodit avattiin niin hoksasin, että Toffen koejälki on siellä samassa aukkovaltaisessa maastossa, jossa keväällä 2-tulos haettiin hellesäässä. Nyt ei ollut niin kuuma päivä tulossa, mutta toki vähän harmitti, että taas sinne aukkoon mennään...

Jäljestys lähti käyntiin ihan mukavasti, pientä hapuilua jäljen molemmin puolin toki oli. Ensimmäisestä kulmasta Toffe sevisi hyvin, toisella kulmalla oli katko, ja sekin sitten ratkesi parilla rengastuksella. Ei siis käynyt niin kuin keväällä, kun helle ja tuuli sotkivat koiran pään... Kolmas osuus olikin sitten se siirtymä aukosta metsäisempään maastoon. Viimeisen kulman tienoilla Toffe vähän pyöri jäljen ympärillä, en edes ollut itse varma oliko kulma jo ollut vai vasta tulossa. Lopulta se pyörähti takaisin jäljen suuntaan. Katsoin kun se pysähtyi avoimella kohdalla jotain jäkälän/sammalen päällä haistelemaan, ja seuraavaksi näin kun se pomppasi siitä sivuun ja pariin otteeseen ravisteli päätään napakasti. Kun pääsin koiran lähelle, huomasin että maasa oli kiepillä kyy... Koiran reaktioista päättelin, että jonkinlaisen osuman se käärmeestä sai. Kysyin tuomarilta, että mitä tehdään, keskeytetäänkö koe tähän. Tuomari sanoi, että se on minun valinta, opas kertoi että suorin reitti jäljeltä pois on kulkea jälkeä pitkin tielle. Olimme siis ilmeisesti jo viimeisen kulman ohi. Aivot raksutti kovasti. Tajusin, etten kuitenkaan saa Toffea (34 kg) sieltä metsästä pois kannettua, ja kun koira selväsi oli jo jäljestystä jatkamassa, päätin että annetaan sen jatkaa jäljellä eteenpäin. Samalla päätin koko matkan seurata sen vointia ja päätä, jos tilanne muuttuisi huonoksi niin sitten pitäisi keksiä jotain muuta. Toffe jäljesti lopun jäljen onneksi suuremmin haahuilematta, ja niin päästiin melko vaivattomasti sorkalle. Siinä kohtaa Toffesta näki, että olo oli vähän huono, pikkuisen sitä yökkyytti. Jatkoimme välittömästi metsästä tielle ja siitä koira auton kyytiin. Mukana ollut ystäväni aloitti heti soittelun lähistön eläinlääkäreille, ja saimme paikallisen yksityisen eläinlääkärin lupautumaan ottamaan Toffen vastaan nesteytykseen. Siitä siis suoraan matka jatkui eläinlääkäriin, koepaikalle vaan ilmoitimme että emme enää sinne pysty tulemaan.

Eläinlääkärissä Toffe sai ensiapuna nestettä ihon alle, lisäksi varuilta kortisonipiikki. Toffe rauhoitettiin nesteytyksen ajaksi, joten aika tokkuirainen se oli illan kotosalla... Puremakohta löytyi vasemmalta puolelta ylähuulesta, siitä tuli kahdesta kohtaa verta vähäsen. Naama turposi jo kohtuullisesti, mutta onneksi se saatiin illalla juomaan ja pissalla käymään. Seuraavana päivänä Toffen naama turposi entisestään, ja sen puremapuolen silmä punoitti. Soitin kunnalliselle eläinlääkärille, ja saimme ohjeeksi hakeutua suonensisäiseen tiputukseen. Kyynmyrkyn lisäksi rauhoitusaine ja kortisoni oli kuormittanut koiran munuaisia, joten nestettä pitäisi saada runsaasti koiran toipumisen varmistamiseksi. Niinpä sitten ajelimme Toffen kanssa Äänekoskelle, siellä oltiin tiputuksessa muutama tunti. Toffella oli tulehdusarvot lähtenyt nousuun, joten sille määrättiin myös antibioottikuuri sekä mahansuojalääkkeet, koska kyynmyrkky usein aiheuttaa korvennusta ruuansulatuskanavassa. Munuaisarvot oli toistaiseksi kunnossa kaikeksi onneksi.

Vielä tiistaina Toffen pää oli kovasti turvoksissa, joten soitin uudestaan Äänekoskelle ja varuilta kutsuivat Toffen vielä pariksi tunniksi tiputukseen. Kipuja koiralla ei onneksi kovin paljoa tuntunut olevan, mutta kyllähän se tavallista vaisumpi oli, ei varmaan kovin hyvä olo ollut. Meidän piti myös pitää Toffe ja Late erillään toisistaan, ettei Late naskalihampaillaan roiku Toffen kipeässä poskessa. Muutama ensimmäinen päivä ulkoiltiin vain omassa pihassa, sen jälkeen laajennettiin ulkoilua muutaman sadan metrin mittaisiin pissalenkkeihin. Keskiviikkona turvotus lähti onneksi laskemaan, ja loppuviikosta Toffe näytti jo melko normaalilta, mitä nyt kaulaheltat oli normaalia muhkeammat...

Kaiken tämän hässäkän keskellä sain myös tietää, että Toffe sai jäljestyksestään tuloksen VOI1, pisteitä 40 ja se oli pm-kokeen 6. sijalla. Jotenkin käsittämätöntä, että saatiin tuo tulos vielä käärmeenpureman jälkeen. Hieman omaatuntoa tämä kolkutteli, mutta toisaalta koira olisi joka tapauksessa joutunut metsästä pois kävelemään, joten miksei se sitten olisi voinut samalla koetta jatkaa?!

1,5 viikkoa tapahtuneen jälkeen käytiin vielä kontrollikäynnillä Äänekoskella, munuaisarvot oli edelleen kunnossa, ja Toffe sai "terveen paperit". Olipahan kokemus, toivottavasti tällaista ei toista kertaa kohdalle osu!

69352065_10217521524928191_3534119062193

69204716_10157508424794116_8842194535443

69429050_10157508424439116_1463378770307

lauantai, 21. syyskuu 2019

Koiravauva taloon

Ruotsin reissun jälkeen oli edessä muutama viikko ilman mitään suurempia ohjelmia, yksi mejä-koe järjestettiin vielä kotinurkilla, mutta siihen ei Toffe osallistunut kun olin itse kaikkia jälkiä tekemässä. Vähän kerrassaan alettiin valmistautua pennun tuloon. Tarvikkeita ei suuremmin tarvinnut hankkia, kun niitä oli Eppu-koiran jäljiltä jo jemmassa, mutta ruokaa ja jotain pientä piti kuitenkin huolehtia. Pentujen ollessa 7,5 viikon ikäisiä oli edessä se hetki, kun ajeltiin Pohjanmaalle pentua hakemaan. Kasvattaja siis toi osan pennuista tänne etelämmäksi, niin ei tarvinnut kaikkien Lappiin asti ajella. Minulle se sopi oikein hyvin, olin kuitenkin emän ja pentujen lähtökohdat päässyt jo aiemmin näkemään.

Meitä varten oli katseltu pentueesta kaksi sopivan oloista urosta, ja näitten välillä sitten valinnan teimme. Minulla oli mukana teerensiipi, joka kyllä kumpaakin kiinnosti. Toinen pennuista oli meidän siellä käydessä hieman vaisumpi ja varautuneemman oloinen, toinen taas kirmaili iloisesti hampaat edellä kaikkien luo...Ilmeisesti kumpikin on muuten ollut hyvin reipas ja aktiivinen, mutta kun nyt on yhden kerran sattunut kohdalle sellainen pidättyväinen ja arka koira, niin vaisto sanoi että meille tulee pennuista se avoimempi ja reippaampi, olkoonkin että hammastelua olisi luvassa! Tällä valitsemallamme pojalla oli rinnassa muutama valkoinen karva, mutta niitä ei oikeastaan huomaa muuten kuin tarkkaan katsomalla, se ei siis tule olemaan mikään este esim. näyttelyitä ajatellen. Toffe oli mukana hakureissulla, ja saivat jo siellä pihalla pikaisesti toisiaan haistella. Ajattelimme, että on kiva kun saavat sitten jo automatkalla toistensa hajuun tutustua, vaikka Toffe matkustikin peräkontissa ja pentu minun sylissä etupenkillä. 

Kotimatka sujui ihan kivasti, pientä vinkumista välillä oli, mutta yhdellä pysähdyksellä ja evästauolla parin tunnin ajomatkasta selvittiin. Kotona pentu ja Toffe saivat sitten tehdä paremmin tuttavuutta, ja pentu asettui ihan mukavasti uuteen kotiinsa. Ensimmäinen yö oli aika hankala, mutta vähän kerrassaan yöt lähti sujumaan paremmin kun pentu tottui uuteen kotiinsa.

Kutsumanimeä meillä ei pennulle etukäteen ollut, vaan sovittiin että katsellaan jokunen päivä mille koira vaikuttaa ja nimi päätetään sitten. Virallinen nimi on Dacabe Nightless Night Brown Wonder. Nimilistaa tehtiin ja jokaisen perheenjäsenen näkemyksiä kyseltiin. Lopulta mieheni ehdotti Latea, ja se sopi pennulle mielestäni oikein hyvin. Niinpä siitä tuli Late. Tästä alkaa nyt sitten taas uusi vaihe meillä, kun Toffen lisäksi päästään touhuamaan tämän pikku riiviön kanssa!

IMG_20190818_170052.jpgIMG_20190818_190612.jpgIMG_20190820_141016.jpg

sunnuntai, 1. syyskuu 2019

Ruotsin mejä-koe

Kesällä samaan aikaan kun perheuutisia odoteltiin, sain etenemään järjestelyt Ruotsin mejä-koetta varten. Koepaikaksi valikoitui Kalixin seutu hieman Haaparannasta länteen, ja tuomariksi Tina Siikavaara spanieli- ja noutajajärjestön kautta. Koepäiviksi sovittiin maanantai 22.7. sekä tarvittaessa uusi yritys tiistaina 23.7., mikäli ensimmäinen koe ei menisi ihan putkeen.. Varasin majapaikan Sangis-nimisestä kylästä, mukaan reissuun lähti nuorempi pojistani. Toffe kävi pari kertaa ennen reissuun lähtöä Suomessa eläinlääkärissä ottamassa matolääkkeen ekinokokkoosia varten, kolmas kerta sitten reissuta palattua. Koiran tiedot ilmoitin Ruotsin Kennelliittoon jo etukäteen, ajattelin että se voisi nopeuttaa tulosten kirjaamista sitten kokeen jälkeen. Ruotsin mallin jälkeä sain aikaiseksi treenata pari kertaa, nekin jäljet selvästi koejälkeä lyhyempiä. Ruotsissa koejälki avoimessa luokassa (vastaa Suomen voittajaluokkaa) on vain noin 600-700 m pitkä. Koiran täytyy itse löytää jäljen alku merkityltä 25m * 25m alueelta. Jäljellä ei ole makauksia, mutta verettömiä katkoja on sekä kulmalla että suorilla osuuksilla. Ruotsissa jälki vedetään koko matkalta (myös katkot) hirvieläimen sorkalla, lisäksi tiputetaan veritippoja noin metrin välein. Laukauksensietotesti ammutaan vähän matkaa ennen kaadolle tuloa - siinä ohjaaja pysäyttää koiran, tuomari kävelee hieman eteenpäin ja ampuu joko haulikolla tai starttipistoolilla ja seuraa samalla koiran käyttäytymistä. Ampumisen jälkeen tuomari palaa koirakon taakse, ja antaa luvan jatkaa jäljestystä. Kaato on vähän matkan päässä, usein se on sorkan palanen tms. ja on kiinni puussa tai pensaassa.

Lyhyitten treenien perusteella vaikutti sille, että Toffe löytää veretyksen alun ja sorkanjäljen melko vaivattomasti. Myös katkot sujui, onhan niissä se sorkanhaju mikä Suomen katkokulmilla puuttuu. Suurin ongelma oli jäljen lopussa, kun kiinnitin sorkan hieman maanpintaa korkeammalle puuhun - Toffe meni ohi että heilahti! Samoin vähän jännitin laukauksensietotestiä, arvelin, että Toffe saattaa alkaa metsästämään ja lähtee siis hakutyöskentelynä etsimään lintua jostakin...

Koepäivät sattuivat hellejaksolle, mutta onneksi tuomari otti tämän huomioon ja koe aloitettiin heti aamulla. Koemaaasto oli meikäläisittäin melko väljää, helppokulkuista ja kuivaa mäntytaimikkoa, välillä käytiin vähän kosteammassakin kohdassa. Jälki lähti heti hiekkatien vierestä, siitä minulle osoitettiin hakualue, josta Toffen tuli siis itsenäisesti jäljen alku löytää. Ei mennyt kuin hetki, niin huomasin että Toffe sai jostain jäljestä kiinni, ja lähti määrätietoisesti etenemään sitä haistellen. Tuomari oli edellisenä päivänä jälkeä tehdessään nähnyt poron jäljen alun tuntumassa, joten luonnollisesti vähän pelkäsin, että jos Toffe lähtikin sen jälkiä seuraamaan... Mutta ei auttanut kuin luottaa koiraan ja mennä perässä. Ehkä noin 100 m kuljettuamme huomasin sinisen pyykkipojan puussa, ja silloin huokaisin - arvasin että oikealla jäljellä ollaan! Koira jäljesti ihan mukavalla tavalla, eikä suorilla olleet katkot aiheuttaneet mitään vaikeuksia. Siellä täällä matkan varrella näin pyykkipoikia ja kreppejä, oli helpottavaa tietää että koira pysyy hyvin jäljellä. Kulmalla ollut katko/paluujälki oli hieman hankalampi, siellä oli myös tuoreita riistan jälkiä maassa, ja hetken aikaa Toffe niitäkin tutkaili. Kehotin sitä kerran, pari, ja sainkin sen palaamaan koejälkeä seuraamaan. Tämän jälkeen oli vielä yksi kulma, ja sen jälkeen tuomari näytti minulle merkityn kohdan, jossa koira piti pysäyttää laukauksensietotestiin. Tuomari ampui starttipistoolilla, ja kun hänellä hetken kesti saada ase toimimaan, ehti Toffe vähän jo pitkästyä ja istahti odottelemaan. Laukauksesta se ei välittänyt yhtään, otti sen rauhallisemmin kuin uskoinkaan. Tuomarin annettua luvan kehotin sitä "jälki"-komennolla, ja hienosti se jatkoi työtään! Eikä mennyt kuin hetki, niin sorkanpuolikas tuli vastaan maassa, joskin pieneen mäntyyn sidottuna. Sekä Toffe että minä olimme iloisia kaadon löytämisestä!

 

IMG_20190722_083614.jpg

Tässä kuvassa näkyy jäljen "alkuruudun" maisemat, tästä koiran piti itse aloitus etsiä.

 

Rauhassa käveltiin tuomarin kanssa takaisin autoille, Toffe sai kantaa sorkanpuolikkaan koko matkan. Sen jälkeen tuomari aloitti arvostelun kirjoittamisen, ja minä jännäsin lopputulosta... Onneksi jäljestys oli tuomarin mielestä hyvää työtä, ja Toffe sai 1-tuloksen ja valioitui siis myös Ruotsin jälkivalioksi! Tuomarin sanallinen arvostelu meni näin: A dog that quickly finds the track. He handles all angles and blood stays very well. On route 4 there is fresh wild tracks that he investigates and then continues to track. A nice dog and handler who does a very good job today. He is now Swedish champion! Eli vapaasti suomennettuna jotenkin näin: Koira joka nopeasti löytää jäljen. Se selvittää kaikki kulmat ja veretyksen katkot erittäin hyvin. Osuudella 4 on tuoreita riistan jälkiä, jotka se tutkii ja sitten jatkaa jäljestämistä. Mukava koira ja ohjaaja, joka tekee tänään hyvän työn. Koira on nyt Ruotsin (jäljestämis)valio!

 

IMG_20190722_082822.jpg

 

IMG_20190722_104326.jpg

Olipa upea tunne saada 1-tulos heti ensimmäisellä yrittämällä, toista koepäivää ei siis tarvittu lainkaan, vaan saatoimme nautiskella lomasta muuten.

 

IMG_20190722_090539.jpg

 

69119513_10157493229224116_7097510469698

Ruusuke saatiin jälkeenpäin kotiin, kun Toffen ihana kasvattaja sen meille tilasi!

 

Keskiviikkoona lähdimme Ruotsista takaisin Suomen puolelle, yövyimme yhden yön vielä Pellossa. Torstaina aamupäivällä lähdimme ajamaan kohti Ylläksen seutua, jossa Toffen pennut olivat. Muutama tunti vierähti pentuja ihmetellen ja Erjan kanssa rupatellen - pennut olivat ensimmäistä kertaa ulkoilemassa pienessä aitauksessa. Pennut näyttivät hyvälle, mutta kuten arvelinkin, ei niistä vielä mitään luonne-eroja pystynyt havaitsemaan. Mutta oli hienoa nähdä pennut ja Mocca, se kruunasi tuon muutenkin hyvin sujuneen reissun. Iltapäpivä ja ilta ajeltiinkin sitten kotia kohti, matkaa taisi kertyä noin 600-700 km.

 

IMG_20190724_144925.jpg

IMG_20190724_125546.jpg

sunnuntai, 1. syyskuu 2019

Perheuutisia

Kevään mejä-kokeiden jälkeen alkoi tulla sen suuntaisia uutisia, että Toffen morsian vaikuttaisi olevan tiineenä. Itsekin olin tätä yhdistelmää kovasti pohtinut ja omia tarpeita miettinyt - kummasti alkoi tuntua sille, että mikäli urospentuja syntyy, voisin ottaa yhden niistä Toffen rinnalle kasvamaan. Toffe on ollut meille sellainen kultakimpale, kiva ja helppo koira arjessa ja toisaalta ihan mukavan hyvin toimiva koira harrastuksissa. Hieman tuo innokas ja sosiaalinen luonne on toki lajivalikoimaan vaikuttanut, mutta tuskin koiran elämänilo voi kovin suuri synti olla... Niinpä kesäkuu menikin sitten pentu-uutisia odotellessa ja jännittäessä. Emäkoira paisui mukavasti, joten hyvänkokoista pentuetta osattiin odottaa. 27.6. sitten tuli synnytysuutisia! Toffe ja Mocca saivat yhteensä 10 pentua (7 urosta, 3 narttua), joista valitettavasti yksi kumpaakin sukupuolta syntyi kuolleena. Olivat ihan normaalin ja täysiaikaisen näköisiä, mutta ehkäpä olivat vähän liian pitkään puristuksissa eivätkä siksi selvinneet... Pennuista kahdella oli valkoinen merkki rinnassa (näistä toinen oli kuolleena syntynyt narttu). Lisäksi yhdellä pojalla oli muutama hassu valkoinen karva rinnassa. Loput olivatkin sitten ilman tuota Toffen merkkiä, olin iloisesti yllättynyt ettei periytynyt sen vahvemmin.

Nyt olikin sitten jo melko lailla selvää, että näistä kuudesta elossa syntyneestä uroksesta joku voisi tulla meille. Seuraava odotuksen ja jännityksen paikka olikin siinä, minkä oloisia pennuista tulee ja mikä niistä meille valikoituu! Päätin yhdistää Ruotsin mejä-kokeen ja pentujen luona käynnin, kun vaikutti sille että koereissu ajoittuisi siten, että pennut olisivat noin 4 viikon ikäisiä. Ja kun ylimääräistä matkaa ei tullut kuin muutama sata kilometriä. Tiesin, että siinä vaiheessa pennuista ei vielä isoja eroja näkisi, ja niinpä annoinkin kasvattaja-Erjalle sitten kriteerejä, joilla voisi meille sopivaa pentua joukosta valikoida... Kuvassa Mocca ja pennut pian synnytyksen jälkeen, kuvan on ottanut Erja Bäckman (Dacabe-kennel).


IMG-20190627-WA0009.jpg

keskiviikko, 10. heinäkuu 2019

Oman kerhon koe

Toukokuun viimeisenä viikonloppuna oli vuorossa oman kennelkerhomme mejä-koe Viitasaarella. Tämä on aina ihan oma kokemuksensa, kun pienellä toimikunnalla koe järjestetään ja suunnitellaan. Onneksi meillä on huipputyyppejä koetta järjestämässä, mukavaa puuhaa on ollut! 

Aiemmin keväällä muistelin, että yhdellä voittajaluokan jäljellä oli joku isohko oja, ja sitä käytiin sitten hyvissäa ajoin ennen koetta katsomassa, voiko kyseistä jälkeä kokeeseen ottaa. Yritin muistella oikean paikan, ja ojan vartta käveltiin pitkän matkaa. Todettiin, että oja ei ole liian leveä, eikä vettäkään ollut mitenkään paljoa, eli ylityspaikkoja kyllä löytyy helposti. No, koepäivänä kävi ilmi, että muistin ojan väärältä jäljeltä, eli tuo tarkastamamme ei ollutkaan se ongelmallinen, vaan se löytyikin sitten toiselta jäljeltä, jossa Toffe sai olla jäljestämässä!

Jäljestys alkoi taas mukavasti. Toffella on nykyisin ollut tapana mutustella ja nuolla alkumakaukset kaikella hartaudella, ja niin se teki tälläkin kertaa. Aikansa evästettyään se lähti jäljestämään, minä yritin jarrutella vauhtia sopivaksi. Edettiin ihan mukavasti jäljen tuntumassa ensimmäiselle kulmalle, jolla oli katko. Katkon Toffe selvitti hienosti rengastamalla parilla kierroksella. Tosin siinä välissä se ehti syödä maasta jotain, olisiko ollut hirvenpapanoita... Mutta jatkoi hommia kun makupalat oli napsittu suuhun. Toisella osuudella tuli vastaan kosteampaa maastoa, ja siellä oli sitten se leveä oja. Koira haki hieman jäljen sivusta ylityskohdan, minäkin pääsin hyppäämällä juuri toiselle puolelle. Hieman Toffe joutui jäljen jatkoa tässä vaiheessa etsimään, kun jäljen sivuun ylitystä tehdessä joutui. Mutta kohtuu kivasti jälki löytyi, ja matka jatkui melko vauhdikkaasti ja kovalla innolla. Muut kulmat Toffe selvitti pienillä tarkastuksilla. Makauksista merkkasi puolet, muut mentiin taas merkkaamatta yli tai metrin verran sivusta. Kaiken kaikkiaan taas hieno jäljestys, ja maasto oli tuota yhtä isoa ojaa lukuunottamatta oikein mukavaa ja vaihtelevaa.

Tuomarina meillä oli Arto Kylmälä, tässä koearvostelu ja pisteet:

Jäljestämishalukkuus: 6/6

Jäljestämisvarmuus: 11/12

Työskentelyn etenevyys: 10/10

Lähdön, kulman, makauksien ja katkon selvittämiskyky sekä tiedottaminen / kaadolla haukkuminen: 10/14

Käyttäytyminen kaadolla: 3/3

Yleisvaikutelma: 5/5

Yhteispisteet 45 ja tulos VOI1.

"'Toffe syö alkumakuun ja ohjataan jäljelle. Jälkityöskentely tapahtuu maa- ja ilmavainua yhdistellen. Kaikilla osuuksilla hyvin lyhyitä sivupistoja, joista ei ole käytännössä mitään haittaa etenemiselle. Koko ajan edetään jäljen päällä tai tuntumassa. Vain leveä oja teettää laajemman varmistuksen. Katkokulma kahdella laajemmalla rengastuksella, muut pienellä varmistuksella. Makuista ensimmäisen ohittaa, toisen merkkaa hyvin pysähtyen, kolmannen ylittää ja viimeisen merkkaa nopeasti pysähtyen ja nuuhkaisten. Kaadolle suoraan ja ylpeänä esittelemään sorkkaa perässähiihtäjille. Muuten loistavan suorituksen pisteitä alentaa kaksi merkkaamatta jäänyttä makausta."

61553433_10157273265829116_5745336807935

Tässä kuvassa näkyy hyvin tuo katkokulman rengastaminen...


60866294_10157267123614116_1871716661350