Olin ilmoittanut Toffen Keski-Suomen Kennelpiirin mejän piirinmestaruuskokeeseen, kun sillä sattui olemaan kolme ihan kelvollista 1-tulosta saaliina. Keski-Suomessa mejän taso on korkealla, eikä meidän keskiarvolla 45,33 koepaikkaa ironnut, vaan jäimme ensimmäiselle varasijalle. Yllättäen pm-koetta edeltävänä iltana sain puhelun, että yhdellä kokeeseen valitulla koiralla oli juuri alkanut juoksut, ja Toffelle avautuikin näin ollen paikka piirinmestaruuskokeeseen äkkilähtönä, minun kannalta se oli ikään kuin valmisjälkikoe! Koe oli mukavasti naapurikunnassa puolen tunnin ajomatkan päässä. Aamulla startattiin hieman jännittynein mutta hyvillä mielin matkaan, seuraksi saatiin hyvä mejä-ystäväni. Arpaonni antoi Toffelle jäljen numero 5. Meillä oli siis reilusti aikaa odotella koepaikalla, kun ei ollut opastustakaan tehtävänä. Jäljet oli koodattu, ja sitten kun koodit avattiin niin hoksasin, että Toffen koejälki on siellä samassa aukkovaltaisessa maastossa, jossa keväällä 2-tulos haettiin hellesäässä. Nyt ei ollut niin kuuma päivä tulossa, mutta toki vähän harmitti, että taas sinne aukkoon mennään...

Jäljestys lähti käyntiin ihan mukavasti, pientä hapuilua jäljen molemmin puolin toki oli. Ensimmäisestä kulmasta Toffe sevisi hyvin, toisella kulmalla oli katko, ja sekin sitten ratkesi parilla rengastuksella. Ei siis käynyt niin kuin keväällä, kun helle ja tuuli sotkivat koiran pään... Kolmas osuus olikin sitten se siirtymä aukosta metsäisempään maastoon. Viimeisen kulman tienoilla Toffe vähän pyöri jäljen ympärillä, en edes ollut itse varma oliko kulma jo ollut vai vasta tulossa. Lopulta se pyörähti takaisin jäljen suuntaan. Katsoin kun se pysähtyi avoimella kohdalla jotain jäkälän/sammalen päällä haistelemaan, ja seuraavaksi näin kun se pomppasi siitä sivuun ja pariin otteeseen ravisteli päätään napakasti. Kun pääsin koiran lähelle, huomasin että maasa oli kiepillä kyy... Koiran reaktioista päättelin, että jonkinlaisen osuman se käärmeestä sai. Kysyin tuomarilta, että mitä tehdään, keskeytetäänkö koe tähän. Tuomari sanoi, että se on minun valinta, opas kertoi että suorin reitti jäljeltä pois on kulkea jälkeä pitkin tielle. Olimme siis ilmeisesti jo viimeisen kulman ohi. Aivot raksutti kovasti. Tajusin, etten kuitenkaan saa Toffea (34 kg) sieltä metsästä pois kannettua, ja kun koira selväsi oli jo jäljestystä jatkamassa, päätin että annetaan sen jatkaa jäljellä eteenpäin. Samalla päätin koko matkan seurata sen vointia ja päätä, jos tilanne muuttuisi huonoksi niin sitten pitäisi keksiä jotain muuta. Toffe jäljesti lopun jäljen onneksi suuremmin haahuilematta, ja niin päästiin melko vaivattomasti sorkalle. Siinä kohtaa Toffesta näki, että olo oli vähän huono, pikkuisen sitä yökkyytti. Jatkoimme välittömästi metsästä tielle ja siitä koira auton kyytiin. Mukana ollut ystäväni aloitti heti soittelun lähistön eläinlääkäreille, ja saimme paikallisen yksityisen eläinlääkärin lupautumaan ottamaan Toffen vastaan nesteytykseen. Siitä siis suoraan matka jatkui eläinlääkäriin, koepaikalle vaan ilmoitimme että emme enää sinne pysty tulemaan.

Eläinlääkärissä Toffe sai ensiapuna nestettä ihon alle, lisäksi varuilta kortisonipiikki. Toffe rauhoitettiin nesteytyksen ajaksi, joten aika tokkuirainen se oli illan kotosalla... Puremakohta löytyi vasemmalta puolelta ylähuulesta, siitä tuli kahdesta kohtaa verta vähäsen. Naama turposi jo kohtuullisesti, mutta onneksi se saatiin illalla juomaan ja pissalla käymään. Seuraavana päivänä Toffen naama turposi entisestään, ja sen puremapuolen silmä punoitti. Soitin kunnalliselle eläinlääkärille, ja saimme ohjeeksi hakeutua suonensisäiseen tiputukseen. Kyynmyrkyn lisäksi rauhoitusaine ja kortisoni oli kuormittanut koiran munuaisia, joten nestettä pitäisi saada runsaasti koiran toipumisen varmistamiseksi. Niinpä sitten ajelimme Toffen kanssa Äänekoskelle, siellä oltiin tiputuksessa muutama tunti. Toffella oli tulehdusarvot lähtenyt nousuun, joten sille määrättiin myös antibioottikuuri sekä mahansuojalääkkeet, koska kyynmyrkky usein aiheuttaa korvennusta ruuansulatuskanavassa. Munuaisarvot oli toistaiseksi kunnossa kaikeksi onneksi.

Vielä tiistaina Toffen pää oli kovasti turvoksissa, joten soitin uudestaan Äänekoskelle ja varuilta kutsuivat Toffen vielä pariksi tunniksi tiputukseen. Kipuja koiralla ei onneksi kovin paljoa tuntunut olevan, mutta kyllähän se tavallista vaisumpi oli, ei varmaan kovin hyvä olo ollut. Meidän piti myös pitää Toffe ja Late erillään toisistaan, ettei Late naskalihampaillaan roiku Toffen kipeässä poskessa. Muutama ensimmäinen päivä ulkoiltiin vain omassa pihassa, sen jälkeen laajennettiin ulkoilua muutaman sadan metrin mittaisiin pissalenkkeihin. Keskiviikkona turvotus lähti onneksi laskemaan, ja loppuviikosta Toffe näytti jo melko normaalilta, mitä nyt kaulaheltat oli normaalia muhkeammat...

Kaiken tämän hässäkän keskellä sain myös tietää, että Toffe sai jäljestyksestään tuloksen VOI1, pisteitä 40 ja se oli pm-kokeen 6. sijalla. Jotenkin käsittämätöntä, että saatiin tuo tulos vielä käärmeenpureman jälkeen. Hieman omaatuntoa tämä kolkutteli, mutta toisaalta koira olisi joka tapauksessa joutunut metsästä pois kävelemään, joten miksei se sitten olisi voinut samalla koetta jatkaa?!

1,5 viikkoa tapahtuneen jälkeen käytiin vielä kontrollikäynnillä Äänekoskella, munuaisarvot oli edelleen kunnossa, ja Toffe sai "terveen paperit". Olipahan kokemus, toivottavasti tällaista ei toista kertaa kohdalle osu!