Taas on yksi näyttelyreissu takana, tänään käytiin Seinäjoen ryhmänäyttelyssä. Toffe alkoi jo pian näyttelypaikkaan saapumisen jälkeen olla aika levoton, vinkui ja yritti kovasti haistella vähän joka suuntaan ja jokaista ohi kulkevaa koiraa. Tuomari arvosteli koirat mielestäni tavallista hitaammin, ja kun nyt sitten erehdyin hakemaan Toffen lähelle kehää jo hyvissä ajoin, kävi niin että se ehti kiihtyä ihan liikaa ennen kehään menoa. Se siis siinä odotellessa jo liikkui malttamattomasti ja yritti mennä sinne ja tänne, ja huomasin jo siinä vaiheessa että takajalat alkoivat täristä. Toffellahan takajalat toisinaan tärisee, yleensä siihen liittyy joku henkinen tekijä, kuten vaikka nämä kokeet ja näyttelyt tai muut tapahtumat. Joskus nuo kyllä tärisee kotioloisssakin, eli ehkä siinä on välillä jotain lihasjumiakin taustalla. No, kehään siis mentiin tärisevin jaloin (taisi tuossa vaiheessa täristä jo omatkin kädet ja jalat, kun jouduin koiraa koko ajan tiukalla hihnalla pitämään ja jarruttelemaan...). Liikkeet meni mielestäni ihan ok, mutta se paikallaan seisominen olikin sitten jotain aivan hillitöntä. Toffe yritti seistä, mutta takajalat tärisi alla kuin horkassa, eikä tärinä hellittänyt vaikka sen asentoa aina välillä vähän korjailin ja liikuttelin koiraa. No, tämä tuomari ei tärisevistä jaloista innostunut, ja toki löysi koirasta muitakin puutteita. Tulokseksi tuli tänään KÄY T. Siis pakko tunnustaa, että olin kyllä yllättynyt tuosta arvostelusta - vaikka myönnän että takapää oli tosi levoton. Silti T tuntuu edelleen, useamman tunnin sulattelun jälkeen, aika tylyltä. No, tällainen päivä tänään, toivotaan että seuraavalla kerralla koiran kierrokset ei taas nousisi tällä lailla. Sen havainnon kyllä ilokseni tein, että Toffe ei enää osoita hillitöntä innostusta ohi kulkevia ihmisiä kohtaan, eli pystyttiin siltä osin kyllä olemaan tungoksessa. Mutta toiset koirat - Toffen mielestä jokainen pitäisi moikata, haistella ja haastaa leikkiin....

Tuomarina tänään oli Helin Tenson ja arvostelu kokonaisuudessaan seuraavanlainen:

Sopivat mittasuhteet ja luusto. Hieman pitkä pää ja kevyt kuono. Hyvä kaula. Hieman epävarma selkä, liikkuessa ja seisoessa. Riittävä eturinta ja rintakehä. Hyvät etukulmaukset, melko suorat takakulmaukset ja korkeat kintereet. Koira on hyvin jännittynyt, epävarma takaosa ja tärisevät lihakset ja kintereet. Hyvä turkki, luonne ja esitys.

Tässä muutamia kuvia näyttelypaikalta, kerrankin oli tuo hovikuvaaja matkassa :)

Ja siis pakko vielä mainita, että kun kotimatkalla otin Toffen autosta ulos jalottelemaan, niin jalkojen tärinästä ei ollut enää tietoakaan. Koira oli tyyni kuin viilipytty. Että vika ei taida olla peräpäässä, vaan korvien välissä ;)

2015-02-21%20Lotan%20puhelimen%20kuvat%22015-02-21%20Lotan%20puhelimen%20kuvat%2